keskiviikko 24. elokuuta 2011

"I'm so excited and I just can't hide it!"

Heipat!

Vietettyäni lähes koko kesän parin sadan kilometrin päässä Jyväskylästä suurimmaksi osaksi jäätelön keskellä palasin takaisin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä matkalaukkuineni (joita oli aika monta). Koska oman koulun alkuun oli melkein pari viikkoa ja kalenteri näytti vielä melko tyhjältä, suuntasin maanantain höntsättyäni eilen energioissani kohti toimistoa täynnä intoa ja suunnitelmia My Wayn suhteen. Sitä intoa taisikin olla sitten ihan liiaksi asti, vai mitä päättelette siitä, että onnistuin kaatamaan ruokatauolla maidot päälleni? Seurana ollut Heidi ainakin sai hyvät naurut.

Huolimatta siitä, että olin loppupäivän maitoisissa vaatteissa, oli kiva palata tekemään hommia messujen eteen ja päästä omaan alaan kuuluvien tehtävien pariin. Vaihdos jätskipallojen pyörittelystä (ja niiden syömisestä, työsuhde-etuja ;P) tekstien viilaamiseen ja tiedotuksen suunnittelemiseen oli muuten melkoinen! Eilisen saldona sain kuitenkin päivitettyä nettisivuja ja oikoluettua tekstejä, joita oli kerääntynyt jo pieni pino. Tänään olen tehnyt tiedotussuunnitelmaa ja nyt kirjoittelen tätä blogitekstiä, huomenna ohjelmassa taas on tiimin viikottainen palaveri. Hommaa siis riittää, mutta niin riittää kesäloman jäljiltä energiaakin!

Ihan vaan kevyesti intoillen
Sara
My Way -tiimi

Ps. Tänään olen ollut rauhallisempi, sillä ruokatauolla lensi vain haarukka. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti