tiistai 4. lokakuuta 2011

Kuuleeko Keski-Suomi, täällä Bangladesh!

Muistatteko vielä leveästi hymyilevän Jesajan, joka kaikkien aikojen ensimmäisessä My Way- videossa suunnitteli harjoittelua Nepaliin? Noh, aina ei kaikki mene ihan niin kuin on suunniteltu, eikä Jessestä tällä kertaa tullut Himalajan valloittajaa, vaan lentokoneen nokka suuntasikin kohti Bangladeshia. Nyt saamme lukea terveisiä maailmalta, eli alempana kuulumiset suoraan Bangladeshin pääkaupungista Dhakasta.


Tiimi toivoo Jesselle tsemppiä jatkoon ja lähettää kovasti terveisiä sateisesta Suomesta!

Jenni,
My Way-Tiimi


Moro!
Olen Jesaja Kärkkäinen, 23-vuotias mies Jyväskylästä. Opiskelen toista vuotta yhteisöpedagogiksi Humanistisessa Ammattikorkeakoulussa. Ensimmäisen vuoden jälkeen minulla oli mahdollisuus lähteä suorittamaan harjoittelujaksoa ulkomaille ja täällä sitä nyt sitten ollaan!  Suoritan harjoittelua Fida internationalin kautta Bangladeshin pääkaupunkiin Dhakaan.
Fidalla on täällä Dhakassa kolme kehitysyhtistyöhanketta; Slummikoulu-, kummilapsi- ja ammattikouluhanke, joissa kahdessa saan olla mukana auttamassa.


 

Suoritan täällä siis viestinnän harjoittelun ja se sopii todella hyvin juuri niihin asioihin, missä täällä tarvittiinkin hieman apua. Hienoa, kun voi olla omalla panoksellaan auttamassa ja viemässä työtä täällä eteenpäin.  Syksy täällä tulee olemaan erityisen mielenkiintoinen ja täynnä 
uusia asioita sekä haasteita. 




 On hienoa kokea arkielämää ulkomailla ja nähdä millaista on työskennellä hieman erilaisessa ympäristössä ja kulttuurissa. Työn tekeminen paikallisten kanssa on sujunut mukavasti; koululla ihmiset osaavat englantia sen verran, että heidän kanssaan pystytään työskentelemään. Pieniä kielellisiä ongelmia lukuunottamatta kaikki on sujunut hienosti.


Ensimmäisen kuukauden jälkeen voin kertoa sen verran, että tämä on vähän erilaisempi paikka kun Jyväskylä ja Suomi ylipäänsä! Jo se, että täällä Dhakassa on n. 11 miljoonaa ihmistä, tekee pienen säväyksen. Varsinkin kun allekirjoittanut on viettänyt pienen nuoruutensa Keuruulla, voi sanoa, että Dhakan markkinoilla on enemmän ihmisiä kun Keuruun markkinoilla. ;)



BANGLADESH PÄHKINÄNKUORESSA

Bangladesh on pieni mutta samalla yksi maailman tiheimmin asutuista maista. Se sijaitsee alavalla ja hedelmällisellä jokisuistoalueella Etelä-Aasiassa, Bengalinlahden rannikolla ja sen rajanaapureita ovat Intia ja Myanmar. Bangladeshissa asuu 155 miljoonaa ihmistä ja sen väkiluku on maailman seitsämänneksi suurin, mutta 144 000 neliökilometrin suuruinen maa sijoittuu maailmassa vasta 94. sijalle. Suomessa väestöä on vain reilut 5 miljoonaa yli kaksi kertaa suuremmalla pinta-alalla. Ilmasto Bangladeshissa on trooppinen ja maa kokee vuosittaisia monsuunitulvia ja trooppiset syklonit ovat yleisiä. 

 
Bangladesh on kehitysmaa jonka väestöstä yli kolmannes elää alle eurolla päivässä, suurin osa alle kahdella. Köyhyys on pakkautunut erityisesti suurkaupunkien laitamien slummialueille. Maan pääkaupunki Dhaka levittäytyy noin 800 neliökilometrin alueelle, ja sen asukasluku on lähes 11 miljoonaa. Koko metropolialueella asukkaita on yli 14 miljoonaa, mutta kaupunki kasvaa jatkuvasti ihmisten muuttaessa maaseudulta kaupunkiin paremman elämän toivossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti